Viimeiset syyskukat

Syksy on ollut leuto, ja kaktusten kukinta on jatkunut pitkään. Lellikkini Leuchtenbergia principis (yläkuvassa) pyöräytti toisen kukkasatsin. Kesähelteillä kukissa on voimakas vaniljainen tuoksu, nyt tuoksua ei tuntunut juuri lainkaan. Kuitenkin Leuchtenbergian kukinta on aina tapaus, sillä suuret kauniit kukat kestävät useita päiviä. Leuchtenbergia ei äkkiseltään näytä kaktukselta, vaan ananaksen sukuiselta kasvilta. Kaktus se kuitenkin on.
Gymnocalycium baldianum -kaktuksen kukinnan ehtiminen oli sillä hilkulla. Kasvi rupesi aukomaan kukkaa vasta, kun olin siirtänyt sen talvetuspaikkaan. Siirtelin ruukkua muutaman päivän auringon mukaan itäikkunalta länsi-ikkunalle, niin että se sai ekstra-annoksen aurinkoa. Aukesihan se sitten. Tämän kaktuksen kukat ovat erikoisen väriset. Monilla Mammillaria-lajikkeilla on voimakkaan pinkit kukat ja usealla Echinopsis-lajilla hennon vaaleanpunaiset kukat, mutta tämä punaisen sävy on kokoelmassani ainoa laatuaan.


Pikkuinen Parodia ottonis, joka kukki ensimmäistä kertaa, ilahdutti kukallansa pitkään. Keltainen kukka oli suorastaan naurettavan iso itse kaktukseen nähden. Se röllötti kantajansa päällä kuin päivänvarjo.

Nämä kasvit, kaktukset, ovat siis symboli kaikelle ankeudelle, pisteliäisyydelle, epäystävällisyydelle, autiomaan kuivuudelle ja elämän kurjuudelle yleensä. Toisinkin voisi olla. Ne voisivat symboloida lämpöä, eksotiikkaa, elämänvoimaa ja piileviä mahdollisuuksia.